Olen lomalla. Vihdoin mökillä, luonnon rauhassa.
Ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tuntuu, että hengitän syvempään. Aamut valuvat hitaasti – kahvikupin höyry nousee mökin keittiössä, lapset vielä unessa. Ei kiirettä. Ei aikatauluja. Ei tunnetta, että pitäisi olla jo tekemässä jotain.
Tämä on niin ihanaa! Miten olenkaan kaivannut tätä – en edes tiennyt, kuinka paljon.
Olen terveydenhuollon ammattilainen. Ja äiti. Ja ollut vuosia kiinni kiireessä, aikatauluissa, suorittamisessa. Olen tottunut siihen, että päivä alkaa varhain ja päättyy myöhään – ja välillä tuntuu, ettei löydä aikaa itselle ja perheelle. Mutta nyt, lomalla, otan ne menetetyt hetket takaisin.
Kun ei tarvitse miettiä seuraavaa siirtymää, jotain ihmeellistä tapahtuu. Huomaan, miten paljon nautin pienistä asioista: kun saa syödä aamupalan istuen, kun voi lukea kirjaa keskellä päivää, kun lasten kanssa ei tarvitse hoputtaa mihinkään.
Tämä ei ole vain lepoa – tämä on suunta.
Päätin lomalla ottaa myös somerauhan. Aluksi sormet kävivät totutusti someikoneilla, mutta pian huomasin: mitään ei jäänyt väliin. Päinvastoin, jotain tärkeää tuli tilalle. Läsnäolo. Tyyneys. Omat ajatukset, jotka eivät enää hukkuisi muiden ääniin.
En kaipaa täydellistä digipaastoa, mutta kaipaan oikeaa yhteyttä. Itseeni, lapsiini, elämääni. Sellaista yhteyttä, jota ei voi skrollata läpi.
Tämän loman suurin oivallus ei ollut se, miten väsynyt olen ollut. Se oli tämä: näin minä haluan elää. Hitaammin, tietoisemmin, ilman jatkuvaa kiirettä. Ja miksi en voisi? Miksi tämän pitäisi kuulua vain lomaan?
Puhun paljon palautumisesta, mutta vasta nyt ymmärrän, että kyse ei ole vain levosta – vaan elämänlaadusta. Jatkuva kiire ei ole kenenkään normaali. Meitä ei ole tehty suoriutumaan, vaan kokemaan.
Tämä loma ei ollut pelkkä tauko. Se oli muistutus siitä, minne olen koko ajan ollut matkalla – kohti lempeämpää, hitaampaa ja omannäköistä elämää.
Jos sinäkin kaipaat hengähdystä, ehkä tämä on merkki. Paina hetkeksi pause. Katso, miltä elämä tuntuu ilman kiirettä. Saatat yllättyä.